Viimeiset asunnot vuokrattavissa Kurjenlinnan Pihassa
9.10.2020
Marraskuun lopussa valmistuvassa Kurjenlinnan Pihassa on jäljellä vielä muutama vapaa vuokrakoti. Olemme saaneet asunnoista paljon kiinnostuneita yhteydenottoja ja valtaosa asunnoista on jo löytänyt uudet tulevat asukkaansa. Muutamia pienempiä kaksioita on vielä vuokrattavissa.
Kurjenlinnan Pihan rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Viime aikoina työmaalla on tehty niin sisätöitä pintaviimeistelyjen osalta kuin ulkopintojen rappauksenkin suhteen. Kohde valmistuu marraskuun lopussa ja muuttamaan pääsee joulukuun alusta. Alempien kerrosten asunnot alkavat olla jo loppusiivousta vaille valmiita. Asunnoissa alkavat pian muuttotarkastukset, joissa käydään läpi, että kaikki on varmasti asunnoissa valmista ja asukkaat voivat muuttaa huoletta sisään.
On aina melko ainutlaatuista päästä muuttamaan valtavalmistuneeseen kotiin, jossa kaikki pinnat hohtelevat vielä uutuuttaan. Koska kyseessä ovat uudet asunnot, olemme päässeet alusta alkaen vaikuttamaan siihen, että asunnoista voisi puitteidensa puolesta muodostua pitkäaikaisia koteja, joissa viihdytään.