Kevät on kiireistä aikaa taloyhtiöissä
14.5.2021
Keväällä taloyhtiöiden hallinnossa pitää kiirettä, kun edellisen vuoden tilinpäätökset valmistuvat ja taloyhtiön osakkaat kokoontuvat yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksessa vahvistetaan edellisen vuoden tilinpäätös, ja päätetään taloyhtiön asioista tulevalle vuodelle. Lituasunnoissa seuraamme aktiivisesti asuntokohteissamme taloyhtiöiden päätöksiä ja niiden merkitystä asukkaidemme kannalta.
Yhtiökokouksessa vaikutetaan tulevan vuoden talousarvioon, millä voi olla suoria vaikutuksia myös vuokratasoihin pidemmällä aikavälillä. On kaikkien asukkaiden etu, että taloyhtiöissä hoidetaan asioita järkevästi. Taloyhtiön kunnosta huolehditaan kustannustehokkaasti ja kaikille varmistetaan turvallinen ja terveellinen koti.
Asunto on ennen kaikkea koti ja siksi on tärkeää, että asukkaiden ääni kuuluu taloyhtiöiden asioista päätettäessä. Taloyhtiössä tehtävien päätösten tulee olla sellaisia, että asumisen laatu säilyy tai jopa paranee. Esimerkiksi vaikuttamalla tuleviin remontteihin, niiden ajankohtiin ja toteutustapaan tai vaikkapa tupakointikieltoihin, ollaan suoraan päättämässä merkittävistä asumisen kysymyksiin liittyvistä asioista. Tässä asiassa haluamme olla vuokralaistemme edunvalvojia.